maanantai 3. maaliskuuta 2014

Alaaf!

Tänään saksalaisten kaupunkien kadut täyttyvät kilometrien mittaisista kulkueista ja miljoonat värikkäästi pukeutuneet ihmiset laulavat ja tanssivat kaduilla. Narriasuiset juhlijat huutelevat värikkäässä karkki- ja paperisilppusateessa: ”Alaaf” ja ”Helau”. On saksalaisen karnevaaliajan huipennus, Rosenmontag eli ruusumaanantai, jota vietetään aina 48 päivää ennen pääsiäissunnuntaita.

 Karnevaaliaika – alueesta riippuen saksaksi Karneval, Fasching tai Fastnacht – tarkoitti keskiajalla aikaa loppiaisesta tuhkakeskiviikkoon eli laskiaistiistaita seuraavaan päivään, josta alkaa pääsiäiseen päättyvä paastonaika. 

Nykyään karnevaalikausi, jota kutsutaan myös viidenneksi vuodenajaksi, fünfte Jahreszeit, alkaa jo 11. marraskuuta kello 11.11, mutta käytännössä siihen liittyy ennen kevättalvea vain yksittäisiä tapahtumia, jotka sitten huipentuvat viisipäiväiseen juhlintaan ennen laskiaista.

Saksan tunnetuimmat karnevaalikulkueet ovat Kölnissä, Mainzissa ja Düsseldorfissa. Niistä jokaista voi olla seuraamassa jopa miljoona ihmistä. Ensimmäinen ruusumaanantain kulkue järjestettiin vuonna 1823 Kölnissä.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

prinsessa Leonore



Ruotsin kuningashuoneen kuopuksen eli Madeleinen ja Christopherin tyttären nimeksi tuli Leonore Lilian Maria. Prinsessa Leonore on Gotlannin herttuatar.